On se niin kiva kuulla olevansa negatiivinen ihminen. Tässä olen useammalta ihmiseltä kuullut olevani tuollainen ja käskivät olla iloisempi/positiivisempi. Siis mitä ihmettä? Omasta mielestäni minä olen positiivinen ihminen, mutta kai sitten olen ihan väärin ymmärtänyt luonteeni. No, voihan niinkin käydä. Ainakin minulle.

Suutunkin kuulema helposti. Minulta on varmaan mennyt jotain ohi omasta luonteestani sitten. Minusta kyllä tuntuu, että ne on ne toiset jotka minulle suuttuu enkä minä. On tämä mennyt ihan ihmeelliseksi, kun ihmiset luulee tuntevansa paremmin minut kuin minä itse.

Mutta en minä tästä itseeni ota, koska tiedän itse millainen olen. Sekä nämä ihmiset ei oikeasti tiedä millainen olen. Ei ne minua tunne niin kuin monet muut ihmiset. Olkoot! Se on heidän häpeänsä. Niin.

Niinpä niin. Näitä anopin ihania sanontoja/töksäytyksiä. Sanoi noin puhelimessa viime viikolla miehelle. Oli ruvennut kai katumaan sitä, että minä muutan sinne hänen poikansa  kanssa. Oli ehdottanut, että antaisi sen S:lle, kun hän on perustanut perheen. Niin ja se perhe on lapsi ja mies. Kaksi ihmistä ei hänen mielestään ole perhe. Siinä pitää olla lapsia. Olen joskus sanonutkin hänelle, ettei lapsia meille välttämättä tule. Ei se ole niin helppoa!

Sanoi meille eilen, että "toivottavasti niitä mummutettavia tulee lisää.." ja katsoi minua. Niin ihan kuin se olisi minusta kiinni. Voihan vikaa olla miehessäkin! Huoh! En sanonut siihen mitään. Muutenkin koko viikonloppu oli minun nollaamista tai ei antanut minun kertoa juttuja loppuun, kun minun porukat kävi, vaan alkoi puhumaan päälle ihan muuta! Niin ja sanoi, että kun puhuin mattojen ostamisesta, kunhan muutetaan sinne (pitää laittaa mattoja lattioille, koska niin kulunut se lankkulattia!) "Rahaa pitää olla, jos mattoja meinaa ostaa!" xD Ajattelin, että niin pitää olla ja sanoin " Niin pitäähän sitä olla ja sitten onkin!" Meinasin vielä lisätä, että katso peiliin, mutten kehdannut. Valittaa aina meinaa rahasta, mutta silti ostaa jotain ihan vitun turhaa!! :D EI JESTAS!

Menetin lauantaina hermot, kun anopin olisi pitänyt tyhjentää meidän tavaroille paikka jostain, mutta ei tätä ollut tapahtunut. Lisää tavaraa oli vaan ilmestynyt. Olin ihan hiljaa vaan taas ja purin hammasta. Jos ei pääsiäisenä ole tyhjää paikkaa meidän tavaroille, niin alkaa ne tavarat liikkumaan sinne navettaan talteen. Minä vaikka itse ne sinne vien, jos ei anoppi ala roudaamaan. Eipä tunnu olevan muutenkaan hänellä kiire. Piti miehen ihan kunnolla sanoa, ääntä korotettuna, että alkaa nyt sitä asuntoa etsimään, koska me muutetaan 27.huhtikuuta sinne! No, saa nähdä mitä käy. 

Minulla meinaa mennä hermot ihan kunnolla. Välillä ihan naurattaa. Tässä olis paljon muutakin tästä aiheesta/viikonlopusta, mutten vaan jaksa alkaa muistelemaan kaikkea. Sen voisin vielä sanoa, että aina, kun on vieraita, niin anoppi niin kehuu minua ja meidän juttuja, mutta ei sitten kasvotusten. Varsinkin kun minun porukat ja sisarukset käy kylässä. MEILLÄ MENEE NIIN HYVIN!!! Niin meneekin!

Minä en jaksa tätä muuttoa! Olisipa se jo ohi! Koetan pakkailla ja suunnitella mitä milloinkin viedään uuteen kotiin, mutta ei se tuolle toiselle sovi tai ei ne mahdu minnekään. Tekisi niin mieli vaan luovuttaa koko homman suhteen ja lähteä koko hommasta pois!

Muutenkin tämä kevät on taas sellasta aikaa. Suhde näyttää ulkopuolisen silmissä täydelliseltä, muttei se sitä ole. Ei tosiaankaan. Menee hermot, kun koko ajan saa olla siivoamassa toisen jälkiä jossain päin kämppää! Ja muutakin,,,ARGH!! No, jospa menee ohi.

Taas täällä valvon. Nyt minua kyllä haukotuttaa. Olen onneksi saanut nukuttua muutaman yön kunnolla, mutta ensi yöstä tulee tuskaa. Minua on koko tämän päivän pakottanut olkapäistä sormenpäihin asti käsiä. Syy on kysymysmerkki tai se aiheuttaja. Syy miksi on kipeät on selvä: hermosärky, mutta se mikä aiheuttaa tuon nyt tällä hetkellä on varjoissa.

Ehkä tämä menee ohi jossakin vaiheessa. Niin tämä nukkumis- kuin särkyongelmakin. On vaan niin turhauttavaa, kun huomenna pitäisi olla virkeä. Menen Paulan kanssa kirppiksiä kiertämään. En ole aikoihin ollut ja kun Paula pyysi, päätin suostua. Niin kyseessä on sama Paula, joka on juorunnut minusta Jennalle. Meidän (minun ja Paulan) välit on taas ihan ok, mutta en luota häneen. Hän on kamalan utelias ja en aio hänelle huomenna paljastaa asioitani. Ihan pienen pinta raapuisun voin kertoa joistakin, mutta tiedän, että juoruaa Jennalle. Menen P:n kanssa, koska itse en olisi saanut aikaseksi lähdettyä. Menemme P:n autolla ja hän hakee minut jossakin vaiheessa iltapäivällä. Onneksi ei tarvitse minun ajaa, koska muuten peruisin koko menon (käsien takia). Nyt vaan istahdan pikkumustan kyytiin.

Mutta jospa minä nyt menisin lukemaan vaikka kirjaa makuuhuoneeseen, koska haluan oikeasti päästä pian nukkumaan.

Minua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään, kun koko ajan lähipiirissä ihmiset, joilla on jälkikasvua, kyselevät, koska meillä saadaan lapsi. Olen jo anopillekin sanonut, ettei välttämättä koskaan! En ole varma saanko edes lapsia ja en ehkä halua koskaan mennä mihinkään hoitoihin. Jos en luonnollisesti voi tulla raskaaksi, niin sitten saa olla. Adoptoin sitten. Niin ja ihan Suomesta, vaikken ole rasisti! Mutta jotkut vaan jaksaa kysellä, vaikka vastaankin, ettei vielä hetkeen. Ehkä se ikä tekee tämän kyselemisen, mutta uskoisivat kerrasta.

Joskus mietin, etten halua koskaan lapsia, mutta on ajatus omasta lapsesta tässä kasvanut, mutta ei mulla kai koskaan ole ollut varsinaista vauvakuumetta. Vaan sellaista alkuhuumaa siitä, mutta se on loppunut kyllä! Onhan niitä kausia välillä, että ajattelee aika paljonkin oman lapsen ”hankkimista”, mutta ei se vaan ole niin helppoa. Mutta kokeilla aiomme. Ei sitä koskaan tiedä. Oman mummoni kohdalla ymmärrän, että kyselee, kun tahtoo niitä lapsenlapsen lapsia, ja onneksi mummo on ymmärtänyt, ettei se ole vaan niin helppoa.
 

Nyt on joka suunnasta samaa kysymystä tullut. ÄRRR! Voisi ihmiset hieman ajatella asiaa ennen kuin kyselevät tai alkavat painostamaan. Siihen voi olla oikeesti joku syy, ettei saa lapsia. Minä en ole lapsivihaaja ja ymmärrän ihmisiä, jos eivät hanki lapsia. Arvostan jokaisen mielipidettä tässä asiassa (ja monessa muussakin!). Moni kaveri ei halua lapsia ja minä en ole sellainen, joka kysyy "KOSKA saatte vauvan ko ootte niin kauan ollu yhdessä". No, joskus joiltakin, mutta aika harvoin!
 

Tällä hetkellä minulle riittää kummilapset, J Pohjanmaalla ja pikkuinen prinsessa Oulussa. ♥ :)

(Anteeksi hieman sekava teksti, mutta tunteet nousee pintaan tämmöisen kirjoittamisessa!)

Minä inhoan sitä, kun luulee jonkun asian olevan kunnossa, mutta sitten viikon pari päästä selviää, että ei se asia olekaan niin! Tässä on nyt ilmaantunut asioita, jotka ei mulle varsinaisesti kuulu, mutta koska ajattelen rakkaani parasta niin ottaa päähän!

Olen ollut kamalan laiska asioiden suhteen. Onneksi tänään saimme miehen kanssa puhuttua asioista ja suunniteltua tulevaisuutta. Mitä ja milloin tapahtuu. Siis ihan tälläisiä perusasioita esim. muuttokuormat ja koska ne viedään. Minulla alkaa hieman stressi pahentua tuon suhteen ja siksi en jaksakaan mitään tehdä. Voisin jo pakkailla, koska ensi viikolla on ensimmäisen kuorman vienti, mutta en minä vaan saa aikaiseksi.

Tästä aikaansaamisesta päästään sitten nukkumiseen. Se on ihan päin persettä suoraan sanottuna. En edelleen saa kunnolla nukuttua ja minua on alkanut vaivaamaan käsien tärinä ja sydämen hakkaaminen aina iltaisin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Pelkään mennä varmaan sitten nukkumaan! Syytä siihen en tiedä, mutta ei ole kivaa ollenkaan! Kun saan unen päästä kiinni joskus klo 02:00 niin eiköhän miehen herätyskello herätä. Ja yleensä torkuttaa sitä ja aina ehdin siinä 10 minuutissa nukahtaa uudelleen ja sitten taas herään! EI ole herkkua ei. Kun sitten vihdoin ja viimein saan unen päästä kiinni, niin herään milloin mihinkin. Viimeksi aamulla siihen, kun naapuri paukautti oven kiinni. Ei sitten enää unta saa! Pyörin ja hyörin sängyssä, kunnes menetän hermot ja nousen ylös. Katson kelloa ja huomaan nukkuneenni max. 4 tuntia. AH! Ihanaa! Onneksi ei kuitenkaan hirmu väsynyt olo ole päivisin. Enkä kaipaa päiväunia, mutta olisi se kiva nukkua pitkästä aikaa kunnolla. Ehkä sitten joskus, mutta sitä ei koskaan tiedä milloin mikä on esteenä sille unelle.

Tässä on tämä viikko ollut taas ihan sekava. En ole saanut nukuttua kunnolla ja mielialat heittäneet vuoristorataa. Mutta onneksi nyt alkaa tunteet jo olla tasaisempia. Tänään olen ollut tosi ahkera. olen ylpeä itsestäni. Minua ärsytti aamulla, kun oli niin likaista joka paikassa, koska en ollut siivonnut viikkoon. Olin flunssassa ja en jaksanut tehdä mitään. Nyt on sitten flunssa poissa ja energiaa on!

Lisäenergiaa antaa tuo taivaalla paistava valonlähde eli aurinko. On jotenkin niin mahtava olo. Toivon, että mikään ei pilaa tätä! Jos menisin nyt tekemään lettuja jälkiruuaksi. Ja laitan vielä koneellisen pyykkiä pyörimään. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Tänään heräsin siihen, kun naapuri paukauttaa kämppänsä oven kiinni voimalla ja meillä helisi makkarin ikkuna. Onneksi ei hajonnut, muttei ollu mikään miellyttävä herätys kyllä. Sydän hakkasi hulluna jonkin aikaa. Olin syvimmässä unessa vielä kello yhdeksän jälkeen.

Minulla on mennyt nuhan takia unirytmi ihan pipariksi. On se kyllä tainnut aiemminkin olla jo tällänen. En saa unta sängyssä. Minun on pakko ensin melkein nukahtaa sohvalle, että sitten nukahdan sänkyynkin. Olen tässä jo miettinyt, että mikähän tähän auttaisi. Hyörin ja pyörin sängyssä ja välillä tulee pelkotilojakin siellä. Minulla on kuitenkin mies vieressä.. No, kai vaan tämä elämänvaihde stressaa, ettei saa nukutuksikaan kunnolla.

Tämä päivä on ollut aika mukava. Askatelin tuossa muutamia kortteja jatein kotihommiakin. Nuha vaan on ja se latistaa tunnelmaa, kun tekisi mieli mennä kävelylenkille aina päivisin, kun on niin keväistä. No, jospa minä pian paranen ja pääsen. Tulen sisällä hulluksi.

Syrjään jättäminen

Olen tässä huomannut, että aika usein minut jätetään syrjään. Monessa asiassa. Jos kaverit jotain järjestävät, he eivät kutsu minua tai minun asioitani ei kuunnella ja fb:ssä kommenttejani ei huomioida. Eikä myöskään vastata yleensä niihin "moi, mitä kuuluu?"- viesteihin. Olisi ihan kiva joku vastaus saada joskus. Mutta joo tätä on jo jonkin aikaa tapahtunut. Aina jään ulkopuolelle.

Olisi ihan kiva saada kutsuja jonnekin, mutta ei ole niin aikoihin käynyt. Niin ainakaan tämän vuoden aikana. Viime vuonnakaan ei kyllä juurikaan. No, enhän minä kyllä voi revetä paikkoihin, joihin on matkaa, kun ei ole sitä rahaa matkustaa. Olisi ihan kiva, jos lähellä asuvat ihmiset kutsuisivat njoskus kylään, ettei tartteis tuppaantua. Onneksi on ihmisiä, jotka kutsvatkin, mutta ei sitä aina samassa paikassa tahdo käydä. Niin eikä joka viikkokaan, mutta...Äsh! En minä tiedä. Minua vaan rupesi tämä asioiden ulkopuolelle jääminen ottamaan päähän. En enää tiedä mitä sanoa, joten lopetan tähän. Toivottavasti asiat muuttuu, kun muuttaa sinne missä on ainakin kavereita!

Kaveruus/Ystävyys

Tässä olen monta päivää, ehkä jo viikkojakin, miettinyt mistä ystävän tunnistaa? Siitäkö, että hän pitää sinuun yhteyttä? Vai siitä, että hänelle voi kertoa kaiken ja häneen voi luottaa?
Nuohan niitä tärkeimpiä asioita on. Ainakin minusta. MUTTA ei se sitä taida olla. Olen tässä huomannut, että muutamat kaverit ei pidä yhteyttä ollenkaan, vaikka fb:ssä se olisi ihan helppoa. Ymmärrän, ettei ehditä, kun on perhettä/töitä, mutta voisi edes pienen sanan tai tykkäyksen laittaa, mutta niitä ei ole tullut parilta sellaiselta ihmiseltä aikoihin, joihin niin luotin, että olemme kavereita aina. Ollaanhan me, mutta..Mä en vaan jaksa olla se, joka aina pitää yhteyttä.

Tässä alkuvuodesta petyin pahasti ihmissuhteissa, kavereihin. Huomasin, että minun asioitani on levitelty eteenpäin. Minä en ensin tajunnut asiaa, koska olen voinut kertoa samat asiat Jennalle (nimi muutettu) kuin Paulallekin (nimi muutettu), mutta kun mietin asiaa tarkemmin, en ollut kertonut! Koska olin tavannut Paulan aikaisemmin tänä vuonna kuin Jennan ja Jenna tiesi asioistani, kun tapasimme. Nämä henkilöt siis tuntevat toisensa ja taitavat pitää aika paljon yhteyttä. Kun tajusin asian, että Paula on juorunnut, minua rupesi ottamaan kympillä päähän! Olin luottanut häneen ja hän menee juoruamaan. Nyt on kai mennyt välit kokonaan molempiin.  (tässä on muutakin taustalla: Jennan miehen kännisekoilut meillä, mieheni laina Paulan mieheltä ja uistin!) On meillä aikaisemminkin ollut jotain ihme säätöä, mutta aina ollaan sovittu. Toisaalta olen onnellisempi, kun en näe enää heitä ja en ole jutellut. Mutta olisi ihan hyvä selvittää mikä on tilanne, mutta ei minua suoraan sanottuna kiinnosta! Olkoot! Minä en ole ansainnut tuollaisia kavereita elämääni. Jenna on muutenkin sellainen ihminen, johon en ole 100% koskaan luottanut. Hän arvostelee kärkkäästi muita ja muiden tekemisiä. Esimerkiksi monesti meillä kylässä ollessa antaa suoraa palautetta sellaisista asioista, joista hänellä ei olisi varaa sanoa mitään!

Tässä on vaan sellainen tilanne, että jos mieheni ja hänen työkaverinsa päättävät nähdä "vaimojen" kanssa, niin silloin me kolme törmätään. Niin nämä kaverit ovat mieheni työkavereiden "vaimoja"! Mutta enköhän minä pärjää siinä tilanteessa. Olen vaan omaitseni ja koetan olla rauhallinen, mutta en mene vannomaan mitä tapahtuu, kun Jenna alkaa arvostelemaan minua/meitä ja meidän elämää. Avaan salaisen arkkuni ja annan palaa! Ja silloin ne sanat ei mene humalan piikkiin, koska en aio enää nauttia heidän seurassaan alkoholia! Aion sanoa asiani, jos sen hetken koen tulevan.

Huomasin, että minä todellakin tulen paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa. En minä mieskavereille kuitenkaan kaikkea voi kertoa, mutta onneksi minulla on kavereita, joihin voi vielä luottaa! Olisi vaan niin ihanaa, jos niitä IRL-kavereita olisi enempi täällä, koska ei täällä enää jaksa yksin olla. Onneksi pian pääsen täältä pois sinne minne kuulun ja minkä tunnen kodikseni! <3